tiistai 27. marraskuuta 2012

Asa Masa: ”On sitten juutalainen tai arabi, niin musaa siellä soitetaan.

Asa Masa ja Jätkäjätkät solidaarisiaPalestiinalle kuva Pekka Lintusaari

Musiikki yhdistää kulttuureita Palestiina-solidaarisuuskonsertissa

Keskiviikkona 28. marraskuuta Savoy-teatterissa järjestettävä Palestiina-solidaarisuuskonsertti kokoaa yhteen musiikin ja kulttuurin ystäviä Suomesta ja ulkomailta. Palestiina-foorumiin ja YK:n kansainväliseen Palestiinan solidaarisuuspäivään kuuluva tapahtuma pyrkii tuomaan lähi-idän kulttuuria, ilmiöitä ja politiikkaa lähemmäs ihmisiä  - musiikin keinoin.
Hyväntekeväisyyskonsertin esiintyjät, Suomalainen Jätkäjätkät ja Palestiinalainen Zaid Tayem, pyrkivät tapahtumajärjestäjä PAND Taiteilijoiden rauhanjärjestön kanssa keräämään varoja taiteilija- ja kirjoittajaresidenssihankkeeseen Ramallahiin, Palestiinaan. YK:n virallinen Palestiinan solidaarisuuspäivä on 29. marraskuuta.

Jätkäjätkät tuttu näky hyväntekeväisyyskonserteissa

Yhdeksänhekinen reggae-balkan-rap-orkesteri on kiireisen työtahdin alla. Vaikka Jätkäjätkien vakiopaikkana ovat jo isot festivaalilavat, on heillä keikkakalenterissa myös paljon solidaarisuus- ja varainkeruutapahtumia. Yhtyeen räppäri ja omalta musiikkiuraltaan tunnetuin jäsen Asa Masa innostuu pienemmistäkin illanvietoista.
”Aina on kiva soittaa. On hienoa soittaa myös tapahtumissa, millä ei tavoitella taloudellista hyötyä.”
Nyt kolmatta albumiaan työstävässä Jätkäjätkissä tekstit ja tunnelma ovat usein kiinni yhteiskunnallisissa asioissa, vaikkei heitä poliittiseksi yhtyeeksi voikaan laskea.
”Jokaisella on omat suhteensa yhteiskuntaan, mutta yhtyeenä voin sanoa että soitamme musiikkia.”
Keskiviikkona Savoy-teatterissa esiintyy myös arabialaista kansanmusiikkia taitava Palestiinalainen Zaid Tayem, ja tilaisuuteen toivotaankin yleisöä eri kansallisuuksista. Palestiina-solidaarisuuskonsertista Asa odottaa erilaisten ihmisten tienristeystä.
”On sitten juutalainen tai arabi, niin musaa siellä soitetaan. Toivonkin kaikenlaisten ihmisten tulevan kuuntelemaan. Tiedossa uusia vivahteita uudelta levyltä, hyvä soundi ja hyvä tunnelma,” Asa summaa.
”Uskon, että Palestiina-Israel-kysymys on tilanne, mikä on tunnettu maailmalla, ja joka on pistänyt monen ajattelemaan. Tilanne on aina ongelmallinen jos päättäjät eivät halua, että kansa äänestää yhteisistä asioista.”

Nuorempana vihaisen yhteiskuntakriittisenä lyyrikkona tunnettu Asa Masa on jo rauhoittunut ja pyrkiikin välttämään turhan mustavalkoista paasaamista. Hän antaa sympatiansa yhdeksän vuotta sitten julkaistun esikoisalbuminsa teksteille, vaikkei ehkä samoja linjoja enää vetäisikään.
”Jos sanoin ennen Roihuvuori, pummit tippuu, sanoisin nyt Koston kierre ruokkii itseään, ja turhalla ylpeydellä täytetään hautuumaita,” Asa muistuttaa.
”Tosin, aina kun kansakunnan kusettajilta vedetään housut alas, mä nostan hattua.”
juttu:Otso Karhu


Lisätietoja:
Liput 20/10 € Lippupalvelusta ja PANDista 050 573 8598
Tapahtumapaikka: Savoy-teatteri. klo 19.00
Kasarmikatu 46-48, 00130 Helsinki
Konsertista: JP Väisänen 050 5738598

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

JÄTKÄJÄTKÄT SOLIDAARISIA PALESTIINALLE



JÄTKÄJÄTKÄT on suosittu suomalainen hip hop ja reggae-yhtye. Yhdeksänhenkisen orkesterin jäseninä toimivat Asa, Puppa J, Joska Josafat, Rasmus Pailos, Ernio Haukkala, Kim Rantala, Ville Väätäinen, Pekka Varmo ja Antti Kivimäki.

Jätkäjätkät ovat solidaarisia Palestiinalle ja esiintyvät hyväntekeväisyydestä 28.11. Savoy-teatterissa taiteilijoiden rauhanjärjestö PANDIN Palestiina-solidaarisuuskonsertissa. 
Konsertin toinen esiintyjistä on klassista arabialaista musiikkia soittava palestiinalainen Zaid Tayem.

Lippuja 20 / 10 € konserttiin voi ostaa Lippupalvelusta 
Linkki:
http://www.savoyteatteri.fi/EnrolmentClient/info.aspx?Key=4FE85430F2EE88243C56674ED980B386

Konsertin tuotto käytetään taiteilijoiden ja kirjailijoiden residenssihankkeeseen Palestiinassa.
Linkki:
http://residenssipalestiinaan.blogspot.fi/

Jätkäjätkien kotisivuilla myspacessa lisää
Linkki:
http://www.myspace.com/jatkajatkat

Taiteilijoiden rauhanjärjestö PAND
Linkki:
http://pandtaiteilijatrauhanpuolesta.blogspot.fi/


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

PALESTIINA-SOLIDAARISUUSKONSERTTI SAVOY-TEATTERISSA 28.11.2012 klo 19.00
Kasarmikatu 46-48, 00130 Helsinki


ZAID TAYEM

JÄTKÄJÄTKÄT

LIPUT 20/10 € LIPPUPALVELUSTA 
Konserttin tuotto käytetään taiteilijoiden rauhanjärjestö PANDIN taiteilija ja kirjoittajaresidenssi hankkeeseen Ramallahissa Palestiinassa/ Lisätietoa konsertista  JP Väisänen 050 5738598 residenssihankkeesta pandtalo@hotmail.fi

maanantai 1. lokakuuta 2012

Arabikansojen ystävyys-seuralla, Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:llä ja Taiteilijoiden rauhanjärjestö PAND:illa on pitkät perinteet Palestiina solidaarisuustapahtumien järjestämisessä yhdessä Suomen Palestiinalaisten Siirtokuntayhdistyksen kanssa.
  
Suomen Palestiinalaisten Siirtokuntayhdistys

Arabikansojen ystävyys-seura

Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry

Taiteilijoiden rauhanjärjestö PAND




 Lisäämme tähän listaan yhteystietoja järjestöistä jotka ovat mukana 2012 Palestiina-solidaarisuustyössä. Ilmoita / päivitä yhteystietosi osoitteeseen palestiinafoorumi@gmail.com